sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Haarukkapitsin ohjeita ja huivin teon opettelua

Innostuin haarukkapitsistä, ja päätin opetella sitä tekemällä kaulahuivin jäljelle jääneistä langoista. Olinkin ilmeisesti vain noin kuusi vuotta trendistä myöhässä, sillä suurin osa aiheeseen liittyvistä blogeista ja ohjeista tuntuu olevan 2006-2007 vuosilta. No sehän vaan auttoi asiaa, sillä hyviä ohjeita löytyi internetistä  paljonkin.

Käytetyt tarvikkeet
- lanka Novita Puro Kajo
- Haarukka, Prym, säädettävä
- virkkuukoukku akra 3-11 ja bambu 7 yhdistämiseen

Virkkaus

Tein lenkkejä haarukalla 200 kpl, sillä yksi kerä Puroa riitti kivasti kahteen lenkkinauhaan (Puron kerässä on 100 m). Laskemista helpottamaan pujottelin merkkilankaa lenkkien väliin 10 kpl nipuissa. Tein kolme lenkkinauhaa.

Yhdistin lenkkinauhat ilman erillistä lankaa, virkkaamalla kolme lenkkiä aina toisiinsa kiinni. Yhdistämisessä olikin aika setviminen, kun lenkit kiertyivät eri suuntiin ja sotkeutuivat keskenään.

Virkkasin reunalenkeistä kolme lenkkiä aina ks yhteen ja kolme kj väliin.

Haarukkapitsi lähikuvassa


Lopputulos
Purolla virkaten huivista tuli 146 cm pitkä ja 16 cm leveä. Huivi on siis aika kapea, mikä sinäänsä ei haittaa, mutta aivan liian lyhyt. Päihin täytyy virkata vielä jotain muuta kuviota lisää. Mitähän siihen laittaisi?

Huivi oli todella nopea tehdä. Se valmistui parissa illassa. Pidin yhdistämisen tavan muodostamasta tekstuurista, sillä se ei ole liian krumeluuri. Mutta jos yhdistämisen olisi tehnyt erillisellä langalla, saattaisi kolme lenkkinauhaa riittää tekemään tarpeeksi leveän huivin. Nyt huivi on aika kapea, ja neljäs lenkkinauha olisi ollut tarpeen.

Liukuvärjätty lanka ei mielestäni kuitenkaan oikein sopinut lopputulokseen, sillä huivista tuli hieman levoton. Pidän enemmän huivin kohdista, joissa on selkeästi joko yksi sävy tai kolme sävyä lankaa käytössä, sillä silloin haarukkapitsin kuvio tulee paremmin esiin. Parempi lopputulos voisikin tulla käyttämällä jokaisessa lenkkinauhassa selkeästi omaa väriä tai käyttämällä yksiväristä lankaa. 

Nyt siis pitäisi vielä jatkaa huivia, jotta sitä voisi joskus pitääkin. Jospa ensi talveksi sitten.
Haarukkapitsihuivi


Raidallinen kohta haarukkapitsiä

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Haarukkapitsi huivi - osa 1.

Haarukkapitsi kokeilun pitsikkäämpää versiota päätin kokeilla, kun ystävä halusi vaaleanpunaisen huivin. Ohjeen sain Novitan erityisnumerosta ja melkein sama huivi näyttäisi olevan kolmion mallisena vuodelta 2007 internetissäkin  Novitan sivulla. Mallista tulee kuvien perusteella kivempi, kun reunoja on tasattu.

Dropsin muuten niin loistavilta ohjesivuilta en muuten haarukkapitsiä löytänyt. Itse haarukkapitsin tekoa opettelin youtube videolta jo aikaisemmin, helppo nakki.

Koska huivi tulisi vieraalle, päätin noudattaa tavallista tarkemmin ohjetta, jotta huivista tulisi hyvä. Paitsi, että yhtä leveää ei kaveri huivistaan halunnut. Ja langaksi löytyi oikeaa sävyä 7 puikoilla tehtävä alfa, kun ohjeessa oli käytetty Novitan Woolia, jota yleensä 3,5 puikoilla neulotaan. Enkä omista ilmeisesti 7 koukkua, joten käytin kokoa 3. Katastrofin ainekset koossa.

Lenkkien virkkaus
Viritin haarukan 80 mm väliin, sillä haarukan muoviosa halkesi siten, että isommaksi haarukkaa ei enää saanut. Ohjeessa on käytetty novitan nro 5 haarukkaa, minkähän levyinen se on? Virkkasin lenkkejä normaalisti. Alla olevassa kuvassa ensimmäiset 100 lenkkiä.





Viritin haarukkaan langan pitämään kurissa lenkit sen jälkeen, kun ne poistetaan haarukasta. Lanka osoittautui myös käteväksi pitämään lenkkejä tiukalla rullalla virkkauksen aikana. Eivätpähän ole tiellä.




Tein yhteensä 236 lenkkiä, sillä yksi lankakerä riitti siihen just ja ohjeen kuvio vaati lenkkejä 32+(42*x)+32 kpl. Ohjeessa oli lenkkejä yli 600 mutta koska kerä loppui, ja lenkkinauha ulottui kaulan ympäri ja polviin, ajattelin sen piisaavan.

Lenkkien yhdistäminen
Noh, kuinka ollakaan, nauha kutistui puoleen, kun lenkit yhdisti. Yksi nauha onkin vain 125 cm pitkä. Alla kuvassa lenkkinauha ennen ja jälkeen lenkkien yhdistämisen.




Huivista olin ajatellut noin 2m pitkää.
Nyt pitäisi päättää, teenkö jatko-osat...
1. suoraan jatkamalla lenkkejä, mikä tarkoittaa, että joudun purkamaan lenkkien yhdistelyn ainakin joltakin matkaa
2. tekemällä erillisen lenkkipitsikappaleen ja yhdistämällä nämä kaksi lenkkipitsiä yhdeksi pitkäksi
3. tekemällä molempiin päihin jotain muuta kuviota noin 40 cm

Päivitän kertomusta, jos ja kun huivi etenee...

Käytetyt tarvikkeet
- lanka Sandnesgarn alfa, N-4302, tumma roosa
- Haarukka, Prym, säädettävä
- virkkuukoukku akra 3-11 ja inex 4 yhdistämiseen
- kierrepuikko lenkkien yhdistämisessä apuna aina silloin tällöin